Kuntoutuksen kärjessä

Toimintakyky ja elämänlaatu

Tarjoamme monipuolisia kuntoutuspalveluja toiminta- ja työkykyä edistävästä kuntoutuksesta vaativaan kuntoutukseen esimerkiksi erilaisten vammojen ja leikkausten jälkeen.

Osaamisemme perustuu mittavaan kokemukseen ja jatkuvaan toiminnan kehittämiseen viimeisimpään tutkimustietoon perustuen. Vaikuttavan, monialaisen kuntoutuksen ja uusimman teknologian avulla lisäämme kuntoutujien työ- ja toimintakykyä sekä hyvinvointia ja elämänlaatua. Kuntoutuja kokemuksineen on meillä keskiössä.
Kuinka voimme palvella Sinua?

Kasvava kansantaloudellinen merkitys

Kuntoutuksen an­siosta ikäihmiset saavat enemmän toimintakykyisiä elinvuosia. Kuntoutus vähentää ympärivuorokautisen hoidon tarvetta, mistä seuraa kustan­nussäästöjä yhteiskunnalle. Väestömme ikääntyessä työllämme on siten yhä kasvava kansantaloudellinen merkitys.

 

Vahva kuntoutuksen kulttuuri

Olemme ylpeitä vahvasta kuntoutuksen kulttuuristamme, olem­mehan kuntouttaneet mm. sotiemme veteraaneja jo 31 vuoden ajan. Kulttuurimme perustuu asiakaslähtöisyyteen ja kuntoutujien arvostukseen – meillä kuntoutuja ja hänen elämänsä on keskiössä, ja tavoitetta kohti kuljetaan yhdessä ammattitaitoisen kuntoutushenkilökunnan kanssa ja tukemana. Asiantunteva ja kokonaisvaltainen hoito ja kuntoutus antavat hyvät edellytykset turvalliseen ja toimintakykyiseen elämään.

Viihtyisä ympäristö

Meillä on viihtyisät ja avarat tilat sekä lämminhenkinen, kuntoutusta edistävä ilmapiiri. Kuntoutujien käytössä on älyteknologialla toimiva kuntosali. Sauna ja uima-allasosastomme poreammeineen tarjoaa mahdollisuuden rentoutua. Sijaitsemme luonnonkauniissa ympäristössä Helsingin Oulunkylässä Itsenäisyydenpuiston ulkoilureittien tuntumassa. Meillä viihtyvät niin kuntoutujat kuin henkilökuntakin.

Vaativan kuntoutuksen osaaja

Tarjoamme vaativaa geriatrista ja työikäisten kuntoutusta aina sairaalatasoisesta jatkohoidosta räätälöityihin kuntoutusjaksoihin ja päiväkuntoutukseen. Palvelumme kattavat myös kotihoitoa ja kotona asumista tukevaa ennaltaehkäisevää kuntoutu­sta. Kehitämme jatkuvasti osaamistamme viimeisimpään tutkimustietoon ja näyttöön perustuen. Uusin teknologia terästää tarjoamaamme kuntoutusta, ja olemme aktiivisesti mukana kehittämishankkeissa ja tieteellisessä tutkimus­työssä.